Tulipas viikonloppuna tutustuttua ympäristöön oikein huolella. Hohhoijaa.

Lauantaina oli helteinen keli joten ajattelin että boulderointi ja uiminen voisivat olla
sopivia harrastuksia. Läheisellä hiekkarannalla on boulderalue, joten eikun topo ja kartta kyytiin ja autoilemaan. Pädini tosin on Suomessa, joten ennen kiipeilyä metsästin uutta pädiä tunnin-pari. Pädit eivät kuitenkaan näytä täälläkään kuuluvan jokaisen Inttersportin valikoimiin, joten se jäi tällä erää ostamatta. No, toisaalta hiekkarannoillahan on hyvät alastulot, ei se pädi niin välttämätön ole.

Boulderpaikkaan pääsee motaria tai mutkaista vuoristotietä, ns. oikoreittiä, pitkin. Valitsin oikoreitin. Oikoreittiä olikin kiva päästellä ekat 50 kilsaa. Matkalta löytyi mm. tämmöinen linna:


 
Rantaa lähestyttäessä minulle alkoi valjeta että kaikki muutkin baskimaan asukit olivat päättäneet lähteä biitsille (tai boulderoimaan, tai vaeltamaan metsiin, tai muuten vaan tukkimaan teitä). Autoja oli parkkeerattu tien varteen kilometritolkulla, ja kun kyseessä oli mutkainen ja kapea tie niin käytössä oli sitten vain yksi kaista. Tämä aiheutti mielenkiintoisia kohtaamisia vastaantulijoiden kanssa.

Parin tunnin sompailun jälkeen hermo alkoi mennä, eikä boulderaluetta näkynyt missään. Topon karttakin osoittautui hieman epämääräiseksi. Lopulta löysin ehkä oikean kaupungin, mutta tie joka (ehkä) johtaa boulderalueelle oli suljettu: oli taas joku pyöräkisa käynnissä.

No, rannalle sitten, ettei mene hukkaan nämä n. 150 kilsan autoilut. Parkkipaikkaa ei tietenkään löytynyt mistään, koska kaikki muutkin olivat rannalla, ja lisäksi oli vielä nämä pyöräkisat. Mutta en luovuttanut, auto sakkopaikalle (siinä on vielä Suomen kilvet) ja rannalle.



Tämä ei tosin ole se lauantainen ranta, mutta aika vastaava... Kuvassa on meidän kotiranta täällä Bilbaossa. Olin lauantaina yksin liikenteessä, joten en uskaltanut ottaa kameraa rannalle mukaan. No, "parkkipaikalta" otin kuvan, kun siellä pyöri pari huvittavaa koiraa. Ranta löytyy nuiden kallioiden alta. Muuten, matka motarin kautta takaisin Bilbaoon: 80 km.

 

Tänään sunnuntaina oli tarkoitus mennä vaeltamaan Pagassarrin (n. 1000 m) huipulle Miguelin ja Alexin (Miguelin 11-v poika), mutta bussikyytien säätäminen meni aamulla pieleen ja vaellus jäi väliin. Harmi, mutta toisaalta jäipä aikaa pyöräilylle.

Täräytin takapihan funikularilla mäen päälle, ja lähdin eksymään pyörän kanssa. Jalat olivat jostain syystä huonona alusta asti, mutta harjanteelta löytyi sen verran hienoja polkuja ja metsäteitä etten antanut sen häiritä. Kun olin pyöriskellyt pusikossa n. 30 km alkoi minulle riittää. Kädet ja jalat olivat verillä piikkikasveista joihin tutustuin kun eksyin liian pienelle polulle. Vesikin oli lopussa ja suklaat syöty. Laskin alas kaupunkiin, josta olisi n. 5 km kotiin. No, tulin kyllä kaupunkiin, mutta en Bilbaoon vaan Extebarriin. Ja siitä se varsinainen häröily vasta alkoikin. Täällä on yllättävän vaikea suunnistaa pyörällä, varsinkin kun motareille ei voi pyörällä mennä. Kun pääsin viimein kotiin oli mittariin tullut 61 km.

Pistetäänpä tähän loppuun vielä kuva viime viikolta kun käytiin siellä Josunen kotikalliolla. Sieltä lähistöltä löytyi tämmöinen asiallinen luola, tai tunneli paremminkin.



Tuosta Iñigon alta putoaa 100 m suoraan alas.