Perjantaina ja lauantaina eli kahtena viimeisenä kiikkupäivänä olimme jo vähän kyllästyneitä Aricon maisemiin. Tahdoimme kokeilla jotain uutta - tai oikeastaan vanhaa: päätimme nimittäin verestää piikkisiä muistoja ja kivuta kaktusmäen päälle Tejinaan. Siellä odottaisi suuri joukko vitosen ja kutosen lyhyttä ja rapsakkaa sporttia, ja saisimme paljon metrejä alle. Bonuksena kunto kasvaisi, kun kävelisimme jyrkän mäen päälle. Pohdimme, että kallio sinänsä on ihan jees, mutta edellisellä kerralla emme vain olleet valmistautuneet riittävän hyvin mielenkiintoiseen ja aikaavievään lähestymiseen.

Niin se aika kultaa muistot.

Lisäksi päättelimme olevamme nyt vanhempia ja viisaampia, siis valmiita veljeilemään stoalaisen tyynesti kaktusten kanssa hyvien kiikkujen takia.

Siellä sitä ollaan vuonna 2005, sormet piikkejä täynnä.


Pic by: Ilkka

Tejina sijaitsee saaren pohjoisosassa n. puolentoista tunnin ajomatkan päässä etelärannikolta. Perjantai-aamuna lähdimme reippaina ajelemaan kohti vehreää pohjoista, mutta jouduimme kääntymään takaisin etelään sateisen sään vuoksi Santa Cruzin paikkeilla. Päivä ei mennyt kuitenkaan hukkaan, sillä ehdimme kiivetä muutamat hyvät reitit Aricossa ennen kuin saderintama saavutti kanjonin. Ilman muuttuessa kosteaksi jätimme kalliot ihan tyytyväisenä ja ajelimme läheiseen Granadillan pikkukaupunkiin. Paikalliset kiipeilijät olivat kertoneet meille, että kaupungin kiipeilykaupasta voi ostaa uunituoreita topokirjoja (=kiipeilyreittien opaskirjoja). Kauppa löytyi, ja pian käpälässä oli topo. Yllätykseksi kirja kattoi vain pienen lohkon saaresta eli Aricon lähiympäristön, mutta sisälsi silti lukuisia kallioita ja yli 500 reittiä... Kiivettävää ja myös kehitettävää Teneriffalla näyttää riittävän.

Lauantaina heräsimme vielä aikaisemmin ja kaasutimme jälleen innnokkaina kohti Tejinaa. Mukana vahvistuksena oli Rami. Etelässä paistoi aurinko siniseltä taivaalta, mutta mitä pohjoisemmaksi ajoimme, sitä synkemmäksi pilvet taas muuttuivat... säätiedotus oli kuitenkin luvannut hyvää keliä koko saarelle, joten sitkeästi ajoimme aina kallion juurelle asti toteamaan tilanteen. Loppupäätelmä: taivaalta vihmoi kylmää sadetta, matalalla Tejinan päällä roikkui harmaita pilviä ja tuuli liiskasi liian ohuet vaatteet ihoon. Päätimme sanoa ei kiitos tälle Lofootti-simulaattorille ja mennä kahville punomaan uusia juonia. Onneksi olimme niin ajoissa liikkeellä, että kolmen tunnin harharetkestä huolimatta peliä ei oltu vielä menetetty.

Arvoimme uudesta toposta eteläisen kallion, jossa näytti olevan sopivia reittejä ja tekemistä ainakin yhdeksi päiväksi. Aricon tapaan tämäkin kiipeilypaikka, Las Bovedas, sijaitsee kanjonin pohjalla. Osa kanjonin reunoista oli muinoin pengerretty maanviljelyä varten, ehkäpä asialla olivat olleet Teneriffan muinaiset asukkaat.


Pic by: Ilkka

Kanjonin haltija? Vähän yrmeä.


Pic by: Ilkka

Solassa jokus virrannut vesi oli hionut pohjalla olevat valtavat kivet pyöreiksi ja vaaleiksi. Ne nousivat hiekasta kuin mitkäkin jähmettyneet valkoiset valaat.


Pic by: Ilkka

Myös reittien alaosat olivat jännittävän sileitä ja kitkattomia. Ilkka kiikaroi ekan reitin toista varmistusta.


Pic by: Johanna

Varmistan. Huomaa tyylikäs vaellussukka-sandaali -yhdistelmä. Jotenkin aika kliseistä, että suomalainen esiintyy tällaisessa lookissa Kanarialla... eipä kanjonissa ketään muita koko päivänä näkynyt, joten tyyli oli vapaa.


Pic by: Ilkka

Kanjonin yläpäässä oli hieno, korkea luola, jonka sisällä oli myös muutama kiipeilyreitti. Greidistä johtuen niitä ei kuitenkaan tarvinnut yrittää, mikä oli hyvä, sillä luolan pohjalla oli kasoittain kyyhkynkakkaa ja haju sen mukainen.


Pic by: Ilkka

Ilkka poseeraa valkoisen boulderin päällä luolan ulkopuolella. Kanjonissa oli myös boulderointia, mutta topo ei harmi kyllä sisällä muita kuin sportti- ja trädireittejä.


Pic by: Johanna

Luolan ulkopuolelta löytyi släbähtävä (pikkuisen loiva) kutonen. Rami onsaittaa.



Rami klippaa, ja Ilkkakin on mahtunut omaan kuvaansa.


Pic by: Ilkka

Reitti oli oikein kiintoisa, tosin *kruksi oli sen verran morfo* että minä en reittiä saanut liidattua. Sekös harmitti. Yritin kovasti muistuttaa itseäni siitä, että ei pituus tee kiipeilijää... Angela Eiter, 154 cm...

* reitin vaikein kohta oli pituusriippuvainen, ts. en yltänyt oleelliselle otteelle.

Seuraavaksi päätimme valloittaa alemman sektorin, jonne pääsi kävelemällä solaa pitkin joitakin satoja metrejä. Kanjonin pohja oli kauttaaltaan valkoiseksi ja sileäksi hioutunut, siis todella hieno. Paikka oli esteettisesti melkein hienompi kuin Arico.


Pic by: Ilkka


Välillä piti vähän istuskella kun flunssa painoi.


Pic by: Ilkka

Alempana sola muuttui kapeammaksi ja lätäköitäkin piti ylittää.


Pic by: Ilkka

Sitten seurasi lähestymisen kruksi. Musta, kupliva lampi, jonka paksussa vedessä kellui mädäntyneitä kaktuksia ja muuta herkullista. Lammen yli oli viritetty pitkä kapea palmu, jonka varassa vastarannalle saattoi tasapainoilla. Lätäkkö ei ollut kuin puolisen metriä syvä, mutta musta muhinut vesi oli niin ällöttävää, että harva sinne huvikseen olisi hypännyt pulikoimaan.

Rami heittää minulle tasapainoilua varten kepin.


Pic by: Ilkka

Lähdössä vaativalle ylitykselle.


Pic by: Ilkka

Reitit löytyivät heti lätäkön toiselta puolen. Päätimme kiivetä loppukevennykseksi korkean vitosen. Kun Ilkka oli liukastellut ekalle pultimme, huomasimme reitin olevan ärsyttävä, viettävässä hormissa könyäminen, jota ei missään nimessä kannattanut kiivetä... ilmeisesti olimme vähän väsyneitä, kun emme sitä heti huomanneet. Ilkka kiikkui takaisin alas, ja totesimme päivän olevan pulkassa.

Ilkka kurkkii epäluuloisena oikealle jatkuvaa reittiä.


Pic by: Johanna

Poistuessa kanjonista kadotimme polun, mutta onneksi rinnettä oli helppo kiivetä ylös ilman polkuakin. Alasektori , jossa siis kävimme viimeisenä, on solan kapeassa kohdassa ja näkyy kuvassa hieman vasemmalla ylhäällä.


Pic by: Ilkka

Paikka oli kokonaisuudessaan ehdottomasti käymisen arvoinen. Muutamia hyvännäköisiä reittejä jäi odottamaan paluuta ja parempaa kiipeilykuntoa. Kai Teneriffalle on vielä joskus mentävä, kun nyt meillä on topokin... yllättäen ei tuntunut ollenkaan pahalta kiipeillä auringossa vuodenvaihteessa!

Tällä viikolla odottavat hiihtotouhut Hemavanin reissun muodossa. Olemme siis Ruotsissa 30.1.-3.2. Siitäkin varmaan saadaan jonkinlaista päivitystä aikaiseksi.

-- Johanna