Olimme Ilkan kanssa kuulleet erinäisistä lähteistä eli työ- ja opiskelukavereilta, että San Sebastianissa on 19-20.1. kaupungin suurimmat fiestat. Juhliin kuulemma liittyi jotenkin rummuttelu. Täytyy myöntää, minulla oli mielessä muutama rastapäinen hippi, jotka paukuttavat jotain rumpua puistossa. Baskimaan kiertoajelu (joka alkoi edellisessä postauksessa) jatkui joka tapauksessa Gernikan kiinalaisen ravintolan kautta kohti legendaarista rantakaupunkia ja oletettuja hippejä.

Rummut olivatkin Tamborrada-nimisessä (baskiksi Danborrada) fiestassa hieman isommassa roolissa. Kaupunki oli täynnä kiertäviä rumpujoukkueita, joista puolet oli pukeutunut kokin asuun ja puolet Napoleonin aikaiseen univormuun. Joukkueet marssivat muodostelmissa ympäri kaupunkia, rummuttivat kovaa ja iloisesti erilaisia tarttuvia viisuja ja pysähtyivät välillä esittämään pieniä hassuja tansseja. Rumpaleiden lisäksi ryhmiin kuului torvia soittava bändi sekä perinneasuisia tyttöjä/naisia, joilla oli korit käsivarrella täynnä uusia rumpukapuloita kiivaassa rummutuksessa katkenneiden tilalle. Nyt kun kirjoitan tätä, niin kaikki kuulostaa aika sekopäiseltä.



Kokkiasuiset rumpalit kuuluvat erilaisiin gastronomisiin yhdistyksiin, joilla on ilmeisesti myös jonkinlaisia poliittisia päämääriä. Myös alla olevassa kuvassa olevalla sedällä oli poliittiset päämäärät. Hän bongasi meidän olevan ulkomaalaisia ja tuli valistamaan meitä baskikulttuurin mahtavuudesta. Setä jakoi flyereita, joissa oli tiedot jonkun italialaisen tutkijan kirjoittamasta kirjasta. Sen mukaan baskikieli on maailman vanhin ja täydellisin kieli. Ilmeestä päätelleen Tuomo ei uskonut ihan kaikkea, mitä mies kertoi.



Kaikki kaupungin asukkaat olivat hengailemassa kaduilla, myös lapset ja vanhukset. Viehättävä piirre Espanjassa onkin, että kaikenikäiset saavat aina osallistua fiestoihin, eikä kukaan ole soittamassa sosiaaliviranomaisia paikalle. Täällä kulttuuriset tai mitkään muutkaan säännöt eivät määrää, että hyvin nuorten tai hyvin vanhojen ihmisten pitäisi pysyä kotona ja olla klo 20.00 nukkumassa.



Pippaloihin kuului, että jokaisen pienenkin baarin ja kuppilan tiskit notkuivat pintxos-annoksia  (sama kuin tapas). Aivan käsittämätön herkkusuun paratiisi! Vähän harmitti, että olimme käyneet matkan varrella kiinalaisessa syömässä, eikä napaan saanut mitenkään kiskottua niin paljon pintxoksia kuin olisi halunnut. Pyörimme San Sebastianin vanhassakaupungissa kuppilasta toiseen ja ihailimme silmät pyöreinä herkkujen määrää.



Suomessa tällainen herkkujen pito lämpimällä tiskillä ei menisi läpi. Tiukkojen hygieniasääntöjen ansiosta mainio pintxos/tapas-kulttuuri ei kai muutenkaan tule koskaan rantautumaan meille... sääli. (Tähän mennessä Ilkan ja minun yhteiseen saldoon ei kuulu kuin yksi ruokamyrkytys, joka sekin taisi tulla vanhentuneesta tuoremehusta ja aivan omasta jääkapista. toim.huom.)

Tunnelma oli vanhassakaupungissa rento, hilpeä ja kerta kaikkiaan katossa. Espanjalaiset tosiaan osaavat juhlimisen jalon taidon! Kokkiasuiset rumpalit poseerasivat kuvaajille rummutustauolla. Yksi ehti melkein jo vilahtaa pois kuvasta - luultavasti kuoharia nauttimaan.

Fiesta kestää keskiyöstä keskiyöhön, ja juhlinnan kohteena on siis San Sebastianin suojeluspyhimys. Juhla on saanut alkunsa tarinoiden mukaan joskus 1700-luvulla, ja seuraavalla vuosisadalla muuan säveltäjä sävelsi kappaleet, joita soitetaan yhä edelleen. Juhlan huipennus jäi meiltä näkemättä, kun tuli vilu ja väsy ja kiire kotiin, mutta ehdimme sentään todistaa, miten rumpalit alkoivat pikku hiljaa kokoontua yhteen. Ryhmien välillä järjestettiin rummutustaisteluita.

Suuri veitsi toimi hyvin kapellimestarin työkaluna.

-- Johanna