Nyt vihdoin päätin ryhdistäytyä ja päivittää paluumatkatarinan viimeisen osan. Edellisessä aiheesta kertovassa kirjoituksessa jäimme siis Pariisiin. Sieltä lähdimme seuraavana aamuna melko hyvissä ajoin ajamaan kohti Saksaa ja Travemündea, josta lauttamme lähtisi yöllä klo 03.00. Kaiken järjen mukaan meillä piti olla oivallisesti aikaa ehtiä lauttaan. Reittimme kulki Belgian kautta Saksaan, jossa luovimme läpi Ruhrin teollisuusalueen. Jännäsimme vähän rajanylityksiä täpötäyden automme kanssa, mutta eivätpä nuo EU:n sisäiset rajat kovin tarkkaan vartioituja ole... Ranska-Belgia -rajalla sijaitsi autio vartiokoppi, josta oli ikkunatkin rikottu, ja Belgia-Saksa -rajaa taas ei oltu kai mitenkään edes merkitty. Yhtäkkiä liikennemerkkien kieli vain vaihtui.

Belgiassa muuten vastaan tuli ensimmäinen lievä kulttuurishokki. Kävimme motarin varressa sijaitsevassa ravintolassa syömässä valtavat palat jotain herkkukakkua, ja kiinnitimme huomiota suureen hiljaisuuteen, joka siellä vallitsi. Ravintolassa oli kyllä ihmisiä, jopa lapsia, mutta normaali mekkala puuttui... toinen selkeä ja positiivisempi muutos eteläisestä Euroopasta etäännyttäessä on se, että vessat muuttuvat siistimmiksi. Ja niissä on paperia!

Matka sujui muuten ihan sukkelaan, mutta Ruhrin alueen läpi luoviminen oli aikamoinen haaste. Järkyttävän tiheään asuttu alue näytti kartalla suurelta lankakerältä, ja oikean tien seuraaminen oli hitusen hankalaa. Pari kertaa ajoimmekin harhaan. Ruhrin jälkeen kaiken piti olla selvää:  karauttaisimme Hannoveria ja Hampuria hipoen suoraan Itämeren äärelle ja kotiin vievän lautan kyytiin. Jossain vaiheessa liikenne motarilla kuitenkin puuroitui ja pysähtyi lähes täysin. Tiellä oli luultavasti tapahtunut jokin onnettomuus. Matelimme aikamme kuusikaistaisen motarin sisimmällä kaistalla rekkojen katveessa, kunnes hetken mielijohteesta puikahdimme uloimmalle kaistalle. Vaihto tulikin kreivin aikaan, sillä vastaan tuli saman tien oikea liittymä, josta pääsimme pois ruuhkamotarilta kohti Hampuria. Ilman sattumanvaraista kaistan vaihtoa olisimme päätyneet Hannoverin keskustaan sekoilemaan...

Jossain vaiheessa tajusimme, että meillä alkoi olla jo vähän hoppu. Yö pimeni jo uhkaavasti. Jossain Hampurin vaiheilla meitä odotti kuitenkin uusi hidaste: tietyömaa, jonka vuoksi koko motari oli poikki. Liikenne oli ohjattu kulkemaan jonkun paikallisen kaupungin keskustan kautta, ja opasteet olivat erittäin vajavaiset. Tuskanhikisen pyöriskelyn ja lukuisten "seuraa tuota autoa, se menee varmaan motarille!" -kommenttien jälken pääsimme takaisin oikealle tielle, mutta aikaa oli taas hukattu liikaa.

Vaihtoehdot olivat vähissä. Vauhtia oli lisättävä. Onneksi alla oli Saksan maaperä, eli nopeusrajoitukset eivät häirinneet. Iso suksiboksi katolla ja täyteen ahdettu auto hieman häiritsivät, mutta Passat kiidätti meitä urheasti. Pääsimme pimeään satamaan kahden maissa yöllä. Missään ei näkynyt ketään. Pyörimme parkissa olevien rekkojen lomassa sormi suussa. Lopulta löysimme oikealle check in -portille, josta löytyi veret seisauttava viesti: check in suljettu klo 01.00 (netissä sanotaan että lauttaan pääsee vielä tuntia ennen lähtöä!). Sain kaameita visioita tuskallisesta autossa vietetystä yöstä ja puuduttavasta ajomatkasta Suomeen läpi tulvien valtaaman Etelä-Ruotsin. Seisovan pöydän herkkujen sijaan kokkaisimme jossain ojan reunassa pastaa kaasukeittimellä, pehmeän sängyn sijaan joutuisimme mutaan uppoavaan telttaan... Koppiin jätetystä lapusta löytyi kuitenkin numero, johon kilautimme epätoivoisina. Puheluun vastasi nuori lautan työntekijä (lautturi?), joka lupasi vielä tulla hakemaan meidät kyytiin. Ilmeisesti kyse oli todellakin viime hetkestä ja myös työntekijän hyvästä tahdosta, koska olimme hänen mukaansa "really lucky". Auto ajettiin lauttaan ja luukut pistettiin heti sen jälkeen kiinni. Olo oli kieltämättä todella onnekas.

Lautalla on kiva matkata, ruokaa saa niin paljon kuin napa vetää ja mitään järkevää ei oikeastaan edes pysty tekemään. Pakko siis vain syödä ja tuijottaa elokuvakanavalta leffoja. No, kävimme kyllä myös kuntosalilla ja pelasimme laivanupotuspeliä. Olisin viihtynyt kauemminkin, mutta Helsinkiin rantauduttiin jo toisena aamuna eli 7.7.07 klo 07.00.

Hellsinki.



Pyörähdimme tullin kautta kotomaan pääkaupungin keskustaan. Kesäinen, aamuinen Helsinki näytti kotoisalta ja kauniilta. Tiet olivat pieniä, ja tyhjiä parkkipaikkoja kadun varret täynnä. Myöhemmin, matkalla kohti Oulua, metsää ja peltoa tuntui olevan ihan loputtomiin. Espanjan tiheimmin asuttuihin alueisiin kuuluvassa Baskimaassa oleskelu oli tosiaan muuttanut näkökulmaa... vasta nyt mittakaava tuntuu asettuneen taas kohdalleen, eivätkä talot ja kaupungit tunnu enää niin hassun pieniltä. Eikä pienessä sinänsä ole mitään vikaa.

-- Johanna