Samaisena iltana meidän piti vielä ehtiä La Riojan maakunnan pääkaupungin Logroñon liepeille leirintäalueelle. Leiriytyminen meni vähän turhan myöhään, ja iltaruuat saatiin nassuun vasta joskus yhdeltä. Tämän johdosta myös herääminen venyi, ja perjantain pyöräilykohteeseen tuli hieman kiire. Sinne nimittäin oli vielä melkoinen automatka, koska paikka sijaitsee La Riojan eteläpuolella Castilla y Leónin itsehallintoalueella. Matkalle tietysti osui kaikenlaisia viivytyksiä kuten tietyömaita, ruuhkaa - ja maailman hitain tankkaaja. Osa huoltoasemista toimii täällä kunnon palveluperiaatteella, eli kun karautat pihaan, huoltiskalta säntää poika/setä tankkaamaan auton. Periaatteessa kivaa. Auton omistaja voi sitten rentoutua ja mennä vaikka shoppaamaan varapattereita GPS:ään. Tämä tankkimies ei kuitenkaan jostain syystä oikein hallinnut hommaa ja se kesti uskomattoman kauan. Aivan kuin tyyppi olisi valuttanut dieselin tankkiin mehupillillä. Hän myös taitavasti voiteli auton kyljen polttoaineella. No, ehkä harjoitus tekee mestarin...
Yhä pienemmiksi muuttuvien teiden jälkeen pääsimme lopulta Castilla y Leónin puolelle Soriaan. Tarkoituksena oli ajaa lenkki, jonka varrella on autioituneita kyliä. Alueen ilmasto on sen verran karu kylmine talvineen ja kuivine kesineen, että lukuisten maataloudella eläneiden kylien asukkaat ovat muuttaneet muualle. Maasto oli ihan hauskaa, loivasti kumpuilevaa kukkulaa ja metsää. Mutta autiotaloista johtuen paikka oli oikeasti tosi kummitusmainen! Olin pienessä paniikissa koko ajan, säikyin metsän ääniä ja yritin epätoivoisesti pysytellä Ilkan perässä myös ylämäissä, koska en halunnut jäädä yksin. Näimme myös pelottavia eläimiä kuten kotkan ja kauriita.
Ensimmäinen kylä, jonne jätimme auton, ei ollut täysin autio, vaan osaa taloista käytettiin ilmeisesti kesämökkeinä. Toinen kylä, josta kuva on, on sen sijaan hylätty kokonaan varmaan jo joitakin kymmeniä vuosia sitten.
Kävimme kylässä ihmettelemässä ja yhdessä talossa jopa sisällä. Suurimmasta osasta ei ollut jäljellä kuin seinät ja osa katosta. Kummituskylän jälkeen seurasi mahti-idea: oikaistaan läheisen puron yli, niin vältymme yhdeltä pitkältä ylämäeltä! Yllätys ja ihmetys, oikopolku ei johtanut mihinkään paitsi keskelle piikikkäitä puskia, joten jouduimme palaamaan takaisin hikiseltä hukkareissulta ja polkemaan myös sen ylämäen. Oikopolku vieraassa maastossa on aina yhtä loistava keksintö. Koskakohan sitä oppii.
Seuraava kylä, Fuentebella, oli ollut hylättynä varmasti vielä pidempään. Itse asiassa vähän liiankin pitkään, sillä kylästä takaisin autolle johtava tie oli kadonnut kasvillisuuden sekaan. Taas kannoimme pyöriä kamalassa piikkipensasmeressä ja raahauduimme hikisinä sinne tänne pusikoissa, mutta karttaan merkittyä tietä ei vain löytynyt. Se saattoi olla ihan lähelläkin, mutta tiheän ja erittäin pisteliään kasvillisuuden keskellä ei huvittanut loputtomiin etsiskellä. Käsivarret ja sääret näyttävät vieläkin siltä, kuin olisimme joutuneet puuman hyökkäyksen kohteeksi. Piikkipensaiden takia menetimme itse asiassa kaksi rengastakin, joten mistään liioittelusta tässä ei nyt ole kyse! Palasimme lopulta takaisin tuloreittiämme, mikä vähän pidensi lenkkiä.
Onneksi ehdimme kuitenkin vielä näkemään päivänvalossa tämän:
Tästä se on tallustelut, tosin ehkä joitakin vuosia sitten...
Alueella on lukuisia paikkoja, joista on löydetty dinosauruksen kivettyneitä jalanjälkiä. Paluumatkamme varrelle sattui kylä, jonka liepeillä niitä on erityisen runsaasti. La Riojan puolella olevasta kylästä löytyy myös hirmuliskohotellia ja dinoravintolaa, ja jälkien luo pystytetyt opastetaulut ja aidonkokoiset dinosaurusmallit elävöittävät elämystä. Kieltämättä oli aika vinkeää katsella jälkiä, joita nuo valtavat eläimet jättivät joskus käsittämättömän kauan sitten. Erikoisuutena paikasta löytyy myös dinoperheen jäljet (kahdet isot ja keskellä pikkuiset) ja taistelevien dinojen jäljet.
Dino ja pieni nisäkäs. Hirmuinen lisko ei ihan kokonaan mahtunut kuvaan.
-- Johanna
Kommentit