Atxartesta löytyi tällä kertaa kaikkea kiintoisaa kuten ruosteisia liikkuvia ankkureita ja niin vaikea 5+, että saksalaisten köysistö kiikkui sitä reilut 2 tuntia. Eivätkä ne olleet ihan eilisen teeren kiipeilijöitä. Greidi on Atxartessa kai aika kova... pois tultiin liftaamalla ja kahdella eri bussilla. Aika väsyttävää moinen kallion metsästys. Ilman noita autokyytejä matka olisi muuten ollut ihan tuhottoman pitkä kävellä. Onneksi baskit ottivat tosi helposti kyytiin jopa 5 hikistä, pölyistä ja isot reput omaavaa ulkomaalaista, ei tarvinnut kuin peukku nostaa ja hop, ensimmäinen näköpiiriin ilmestynyt auto pysähtyi. Ja kaikki 5 vaan kyytiin. Molemmilla kerroilla.
Muuten kävinkin sitten kiikkumassa vain Urdulizessa, kotikalliolla, johon pääsee metrolla melkein viereen. Kivilaatu ja sitä myöten reitit vain ovat aika erikoisia siellä. Koko kallio näyttää siltä kuin se olisi joskus sulanut ja sitten jähmettynyt taas. Undereita ja outoja muotoja, paljon kitkalla kitkuttelua. Urdulizessa kuulimme kuitenkin eräältä paikalliselta kiipeilijältä tästä paikasta:
Kävimme vilkaisemassa paikkaa ilman kiipeilyaikomusta toissa sunnuntaina eli 18.3, kun Ilkka oli kotiutunut Alpeilta ja olin taas autollinen elämänmuoto. Laga on merenranta, jonka vieressä kohoaa kuvassa näkyvä viehko kallio. Se on suht korkea, reittejä löytyy muutamasta neljään köydenpituuteen. Tapasimme täälläkin paikallisia kiipijöitä, joilta toivottavasti saamme topon kopioitua lähiaikoina. Koko Baskimaan parhaat kaltsit käsittävä Euskalarria-topomme kun ei sisällä kaikkia tällaisia parinkymmenen reitin pikkukallioita.
Lagan rantaa. Taustalla Lise, Philipp ja Florian.
Kallion juurelle ei pääse, vaan sen päälle pitää kävellä ja laskeutua reiteille. Kallion huippu on myös näköalapaikka, jossa kävimme kurkkimassa. Voi tuntua aika ilmavalta kiikkua meren aaltoillessa alla.
-- Johanna
Kommentit