Blogi ei nyt etene aivan loogisessa järjestyksessä, mutta ei se haittaa. Sairastan tällä hetkellä sitkeää yskää ja Ilkka puolestaan parantelee edelleen jalkaansa, joten tänä viikonloppuna ei seikkailla kovin raisusti... viime viikonlopusta sen sijaan riittää vielä kerrottavaa.

Olimme reissussa tosiaan muutaman Erasmus-kaverin kanssa. Mukana olivat norjalainen Ingvill, saksalainen Philipp ja suomalaiset Päivi, Emilia ja Urho. Urho on 5-vuotias ja kova uhoamaan. Takapenkiltä kuului toistuvasti kommenttina melkein mihin tahansa asiaan: "...mutta minä en pelkää mittään!" Kiipeilyn kokeileminen taisi kuitenkin ihan vähän pelottaa, vaikka poikaa ei kovin korkealle päästetykään.



Kuva: Päivi Romppanen

Majoituimme Etxarri Aranaz -nimisen kylän leirintäalueelle mukavasti mökkiin. Mökki vain ei ollut mikään suomalainen hirsirakennelma, vaan muovinen (!) vaaleansininen "mobile home", jossa jokainen neliö oli käytetty tehokkaasti hyväksi. Mahduimme mökkiin kuitenkin ihan siedettävästi, tilat olivat siistit ja ja hintakaan ei päätä huimannut. Alennustakin rapsahti taas jostain syystä.

Lauantain ruskapyöräilystä Ilkka jo kirjoittikin. Sunnuntaina oli vuorossa kiipeilyä Eginossa. Säiden haltijat vain olivat valitettavasti pahalla päällä: vettä tuli kuuroina ja tuuli oli raju. Kipaisin kuitenkin pari nelosen reittiä ylös sadekuurojen lomassa, jotta reissukaverit urhea Urho mukaan lukien saivat kokeilla kiipeilyä. Kokemus oli ilmeisesti ihan hyvä, ainakin Philipp oli menossa eilen kenkäostoksille...

Eväät syötiin Eginon eväsalueella. Paikalle oli vaeltanut myös lauma hevosia. Kuten sanottua, kotieläimet liikkuvat täällä vapaina, mutta yleensä kunnioittava muutaman metrin välimatka eläinten ja ihmisten välillä säilyy. Nyt ruoka evästelijöitten pöydillä oli kuitenkin ruohoa vihreämpää heppojen mielestä.



Pollet olivat selvästi tottuneet saamaan herkkupaloja retkeilijöiltä: myös kuvan espanjalaiset antoivat hepoille ensin evästä ja yrittivät sitten ajaa niitä pois... logiikka hohoi. Suupalaa odottava koira pöydän vieressä ei kyllä tunnu enää miltään sen jälkeen, kun hevonen on salaa ilmestynyt selän taakse ja suuri turpa yrittänyt yhtäkkiä hamuta leivän kädestä. Kuvassa oleva musta heppa oli erityisen ahnas. Pariskunta yritti ajaa sitä ilkeästi pois heittämällä vettä sen päälle, mistä heppa ei pitänyt.



Hepat olivat minusta silti kivoja, suurimmaksi osaksi todella rauhallisia, ja tykkäsivät eväitten lisäksi rapsutuksista. Paikallisilla hevosilla on aina kello kaulassa, varsa perässä ja toinen masussa. En välitä ajatella, mihin tarkoitukseen niitä kasvatetaan. Kenties ne vain maisemoivat kukkuloita.

-- Hevostyttö ja eucalyptus-pastillit