Viikonloppuna reissasimme Pyreneille parin tunnin ajomatkan päähän, jossa tarkoitus oli kokeilla varjoliitoa. Ilkan työkaveri Iñigo nimittäin kutsui meidät paikallisten varjoliitäjien syyskokoontumiseen, joka pidettiin laaksossa ihan lähellä Ranskan rajaa. Seudulla oli idyllisiä pikku kyliä ja jylhät maisemat, mutta sää ei suosinut. Lauantaina tuuli sen verran villisti, että lentäminen olisi ollut turhan vaarallista touhua. Niinpä pysyttelimme maan kamaralla ja päädyimme muun muassa sieniretkelle espanjalaisten kanssa.

Illalla siirryimme läheiselle leirintäalueelle, jossa kokoontuminen jatkui syömisen, juomisen ja lahjojen arvonnan muodossa. Leirintäalueen ravintola ei ollut mikään äärimmäinen kulinaristinen elämys, mutta tärkeämpää kai tässä tapauksessa olikin iloinen seura. Paikalla oli n. 60–70 ihmistä, eli ravintola oli täpötäynnä. Lisäpaikkoja järjestettiin yläkertaan ja kaikkiin mahdollisiin nurkkiin. Tässä vaiheessa tosin espanjalainen epäjärjestelmällisyys kiristi nälkäisen suomalaisen hermoja. Siinä ajassa, mikä paikallisilta meni lisätilan ja pöytien järjestämiseen, suomalainen olisi vaikka käynyt kaatamassa pihalta pari puuta ja nikkaroinut niistä uuden pöydän.

Ohjelmistoon kuului tosiaan myös lahjojen arvonta. Mekin voitimme (molemmat!) ruokalipun numerolla varjoliito-aiheiset t-paidat, mikä oli tietysti hauskaa sekä meistä että muista: Ilkka on lentänyt yhden tandem-lennon ja minä en sitäkään. Juhlat jatkuivat vielä myöhemmin ulkona mökin numero 9 pihalla, jonne varjoliitäjät kantoivat itse valmistamiaan viinejä ja liköörejä maisteltavaksi. Ulkomaalaisten mielipide on tietysti erityisen mielenkiintoinen, joten käteen ilmestyi aina uusi juoma arvosteltavaksi. Jämäköinä urheilijoina säilytimme tietysti holtin ja olimme turvallisesti makuupussissa tuhisemassa jo kahden maissa.

Sunnuntai valkeni aurinkoisempana, mutta tuulet eivät olleet vieläkään suotuisat. Ajoimme kuitenkin lähtöpaikalle korkealle vuoren rinteeseen tarkistamaan tilanteen. Lentosäätä ei löytynyt, paljon lampaita sen sijaan kyllä.

Paikallisiin tapoihin kuuluu pitää elikoita vapaana. Maaseudulla saa olla tarkkana, sillä ojasta saattaa pulpahtaa tielle löntystelemään lehmiä, hevosia, aaseja tai vaikka satapäinen lauma lampaita. Kuulimme myös, että erityisesti yöllä autoillessa kannattaa olla varovainen: eläimet tulevat mielellään nukkumaan tasaiselle asvaltille. Monetkaan eläimet eivät juuri autoista tai ihmisistä piittaa, mutta nämä lampaat saivat jalat alleen meidät nähdessään.



Lehmiä vaelteli myös leirintäalueella. Nurmi oli varsin tehokkaasti lannoitettu, mistä seurasi se, että telttamme sai tuhdin lanta-aromin. Ilkka pesi teltan monta kertaa ennen kuin maalaismainen tuoksu haihtui, ja hökötys roikkuu yhä kuivumassa olohuoneessa…

Kotimatkalle oli lähdettävä ilman lentokokemusta, mutta peli ei ole vielä menetetty. Lentokausi kuulemma jatkuu etelämpänä vielä jokin aikaa. Yritimme sunnuntaina päästä kotimatkalla kiipeämään, mutta kallioidenkin kanssa kävi huono tuuri. Ensimmäinen kallio osoittautui joidenkin harvinaisten korppikotkien pesäpaikaksi ja osittain rauhoitetuksi, puolimatkassa toiselle taas tavasimme (espanjankielisestä) topokirjasta pulttien olevan meriveden vaikutuksesta ruostuneet.

Näimme matkalla joka tapauksessa jänniä paikkoja ja hienoja maisemia. Pyreneiden lähistöllä oli esimerkiksi suuri tekojärvi, jonka ympärillä oli monta hylättyä aavekaupunkia. Pamplonan lähellä taas kuulemma on joku loistava satojen reittien kiipeilykallio, johon varmaan järkkäämme ekskursion joku viikonloppu.

-- Johanna