Melkein pari viikkoa sitten oli sateinen lauantai. Päätimme jättää mutapyöräilyn väliin ja lähteä tutustumaan naapurimaakunnan Cantabrian ylpeyteen, Cabárcenon eläinpuistoon. Kyseessä on vanhan kaivoksen alueelle rakennettu luonnonpuiston ja eläintarhan yhdistelmä. Ainakin puiston omien nettisivujen mukaan eläinsuojelujärjestöt arvostavat paikkaa, koska eläimille on pyritty järjestämään mahdollisimman luonnonmukaiset ja lokoisat oltavat. Puistossa järjestetään myös elämyksellisiä ja opettavaisia näytöksiä lapsille mm. kotkien ja merileijonien avustuksella, ja lisäksi siellä tehdään tutkimusta. Jos kukaan eksyy tänne päin lasten kanssa, tuo paikka on kyllä ihan ehdoton vierailukohde! Sijainti oli siis Santanderista muutama kymmenen kilometriä etelään.

Strutsi on hieman pelottava otus, yksinkertainen ja iso. Myös kuvan kaveri taitaa olla samaa mieltä.



Puisto toimii siten, että sisään ajellaan autolla tietullin näköisen portin läpi, ja setä antaa 17 euron (11 eur lapset) pääsylippuja vastaan eläimistä kertovan cd-levyn. Se sitten pyöräytetään soittimeen ja ohjeiden mukaan lähdetään ajelemaan aitaukselta toiselle. Puistossa tosiaan ajetaan autolla, koska se on niin iso. Eläimillä on hengailualueenaan tavallisesti kokonainen laakso, iso tai pieni otusten tilantarpeesta riippuen. Maasto on puistossa mahtavaa, täynnä sormiasyyhyttävän näköistä punaista kalliota ja hienoja kalliotorneja. Luulimme ensin, että autosta ei saa poistua, mutta oli se loppupeleissä sallittua. Eläimet eivät juosseet ihan vapaina, vaan olivat aika turvallisen näköisesti laaksoissaan ja sähköaitojen takana.

Kirahvilla oli oma herkkulaari. Samassa aitauksessa asuvat gnut ja strutsit eivät yltäneet kallion takana kasvavaan ruohoon.



Näitä räkänokkaisia pikkukavereita luulimme ensin virtahevon pennuiksi. Etsiskelimme pitkään lapsosten vanhempia aitauksesta, mutta ei heitä löytynyt. Kun maltoimme lukea karttaa ja kuunnella cd:tä, paljastui, että otukset ovatkin uhanalaisia kääpiövirtahepoja.



Kiintoisa lainaus Wikipediasta: "Virtahepojen nimi kertoo siitä, että antiikin Kreikassa niitä pidettiin hevosten lähisukulaisina. Vuoteen 1985 asti tieteilijät pitivät virtahepoa sian läheisenä sukulaisena. Proteiinien, DNA:n, RNA:n ja uusien fossiililöytöjen perusteella nyt tiedetään kuitenkin, että virtahevot ovat lähintä sukua valaille." Pikainen googlaus paljasti, että totta taitaa olla.

Wallabit (pienet kengurut) olivat vekkuleita, ehkä jopa puiston hauskimpia eläimiä. Tässä on meneillään pysähtynyt hetki, joka johtuu paikalle ajaneen auton jarrutusäänestä.



Wallabeilla oli ruokailualueen vieressä tietty istumapaikka, josta piti koko ajan nahistella. Ihmissilmä ei erottanut kyseisessä kohdassa mitään erityistä, mutta wallabeille kyse oli kuningaspaikasta, johon pääsee istuskelemaan vain tosi kovat jätkät.

Hurja taistelu. Miten käy albiinowallabin, josta lajitoveri on saanut kuristusotteen?



Valkoinen wallabi voitti sittenkin! Se nujersi ruskean, joka luikki häntä suorana karkuun. Tässä voittaja nautiskelee saavuttamastaan mahtavasta etuoikeudesta.



Perinteiset paviaanit melskasivat omassa laaksossaan. Jostain syystä lauman pomo, iso uros, jolla oli monivärinen naama, oli laitettu omaan häkkiinsä häpeämään. Tämä yksilö kävi seurustelemassa hänen kanssaan verkon läpi.



Rautaa sisältävä maaperä oli sotkenut mm. seeprat ja norsut hieman kummallisen värisiksi. Erityisesti mutakylvyistä tykkäävät kärsäkkäät olivat hassun ruskeita. Niistä ei vain saanut oikein hyvää kuvaa, sillä norsujen aitaus oli todella iso, ja eläimet suurimman osan ajasta melko kaukana. Sehän tietysti kuuluu asiaan tällaisissa puistoissa; kaikki eläimiä ei välttämättä näe läheltä ja joitakin ei ollenkaan. Esim. sudet pysyivät piilossa ja leijonat makailivat kaukana heinikossa. Toki suuri aitaus on silti ehdottomasti hyvä (ja sen pitäisi olla ainoa) vaihtoehto, pienissä häkeissä kärvistelevistä eläinraukoista ei tule kuin paha mieli.

Seeprat syömäpuuhissa.



Babar oli vähän allapäin.



Sarvikuonoilla oli suuri ruohoisa aitaus, mutta jostakin syystä ne oli eristetty jokainen omaan pienempään aitaukseensa. Ehkä niillä oli kiima-aika ja siitä johtuvia nahisteluita? Yksi ainakin kovasti yritti kaivautua sarvensa avulla läpi aidasta ja kaverinsa luo.

Espanjanilves on maailman uhanalaisin kissaeläin. Se on Suomessakin asuvaa euraasianilvestä pienempi ja täplikkäämpi. Tupsukorvia on jäljellä enää noin 200, mutta meneillään on kasvatushankkeita kissojen pelastamiseksi.



Puistossa oli myös alue, jossa ei saanut poistua autosta. Varoituskylttien mukaan siellä nimittäin vaelteli vapaana VAARALLISIA eläimiä, kuten mm. erilaisia hirvieläimiä, villisikoja ja apinoita. Me tietysti pysyimme kiltisti autossa ovetkin melkein takalukossa, mutta noh, espanjalaiset eivät. Vastaan tuli pyöräileviä pikkupoikia ja eräs perhe hyppäsi ulos autosta nähdäkseen eläimet lähempää. Paikallisten suhtautuminen sääntöihin on aina hieman joustavaa...

Puistosta löytyi kuvissa esiintyneiden eläinten lisäksi mm. paljon tiikereitä, "oikeita" virtahepoja, panttereita (kyllä, molempaa väriä) hyeenoja, karhuja, kameleita, käärmenäyttely... ja uutuutena vuorigorilloja! Vau! Harmi vain, että gorillat olivat nukkumassa, ja näimme ainoastaan uinuvan uroksen. Mutta se olikin iso ja vaikuttava, ooh... aivan valtavat kädet. Kyllä eläimet ovat mahtavia, olisi sittenkin pitänyt alkaa biologiksi! Kaiken kaikkiaan paikka oli minusta jokaisen euron arvoinen, eikä vangittujen eläimien tuijottelusta tullut edes juurikaan huono omatunto. Sen verran viihtyisiltä niiden olot vaikuttivat.

-- Johanna