Koska toissa viikonloppu meni Pyreneillä lentokelejä odotellessa, päätimme että
nyt on aika suorittaa. Aloitimme kiipeilyn jo perjantaina töiden jälkeen
Orossa, 45 kilometriä Bilbaosta. Ehdimme kiivetä jopa yhden lyhyen reitin ja
sitten alkoikin sataa.

Onneksi sade lakkasi lauantai-aamuksi. Pakkasimme kiipeilyvälineet ja teltan ja
suunnistimme viikonlopuksi Eginoon, 90 kilometrin päähän Bilbaosta. Johanna sai viikonlopun ensimmäisen jännitysannoksen heti aamulla päästessään pitkästä aikaa auton rattiin. "Kumpi poljin olikaan jarru?" Ihmekö tuo että vähän hermostuttaa kun kortti on ollut alle vuoden, ja espanjalaiset ajelevat miten sattuu. Saattoi minuakin siinä pelkääjän paikalla ehkä hieman jänskättää, mutta hyvin se autoilu sujui kun liikkeelle päästiin.  



Eginossa on n. 100 reittiä, suurin osa kalkkikivimonoliiteissä. Kallio on hieno, reitit eivät ole kiillottuneita ja siellä on muutenkin aika mukavaa. Väkeäkään ei ainakaan viime viikonloppuna ollut riesaksi asti. Aloitimme kallion kartoittamisen vasemmalta, ja sunnuntaina pääsimme vanhan vesiputken raadolle asti.



Eginossa on suuri luola, josta laskee pieni puro. Luola ei ole kovin pitkä, kuulemma vain pari sataa metriä. Puro saa alkunsa vuoren päällä olevasta lammesta. Lammessa oli Inigon mukaan kerran 5 lampaanraatoa, ja kun hän laskeutui luolan läpi, törmäsi hän alhaalla ihmisiin jotka olivat juomassa purosta. Kai he ajattelivat veden tulevan maan alta ja olevan siten puhdasta. Onnea.

Olimme aikeissa pitää pientä lounastaukoa kiipeilystä kun Inigo soitti. Johannan olisi nyt mahdollista lentää, keli vaikutti kuulemma hyvältä. Lentotilaisuuksia ei kannata jättää käyttämättä, joten pakkasimme kamamme ja ajoimme muutaman kilsan Alzasun kylään, missä varjoliitoporukat odottelivat. Hyppäsimme Inigon maasturiin ja lähdimme kohti laukaisupaikkaa läheiselle Urbasa- vuorelle. Inigo päästeli metsätietä kuin hullu, autoa ja kyytiläisiä säästämättä. Ajaessaan hän ehti kuitenkin osoitella nähtävyyksiä: "Oikealla sisällissodan aikainen joukkohauta, johon Francon joukot teurastivat tasavaltalaisia", "Tämä kivetetty pätkä tietä on vanha roomalaisten tie", jne. Aika mielenkiintoinen paikka siis. Johanna oli hiljaista tyttöä takapenkillä. Hänellä oli päivän kolmas, lentämisen odottamisesta johtuva jännityshetki meneillään (toinen johtui kiipeilystä).



"Lentokentällä" kaikki oli valmista lentämistä varten, viime hetken neuvot kuunneltu, lämpimät vaatteet puettu. 5 minuuttia lähtöön. Mutta viime hetkellä alhaalta laaksosta soitetaan: pilvet paksunevat, tuuli yltyy. Ei ole turvallista lentää. No, ehkä sitten ensi kerralla...


-- Ilkka