Jännittävä jatkokertomus viime viikonlopun seikkailuista jatkuu: Lentoyrityksen jälkeen kello oli jo aika paljon ja hämärsi, joten siirryimme läheiselle leirntäalueelle pystyttämään leiriä. Camping oli yllättäen Urbasa-vuoren ylätasangolla 1000 metrissä. Sumua pukkasi lisää, ja saimme kokata pastat varsin aavemaisissa tunnelmissa, etenkin kun luulimme hetken ajan törmänneemme maailman suurimpaan koiraan. Sumun seasta köpötteli iso nelijalkainen otus, joka lähempää tarkasteltuna paljastuikin aasiksi. Piilomaan pikkuaasi tallusteli erittäin määrätietoisesti kohti receptionia, kunnes säikähti leikkikentällä hihkuvia lapsia.

Aamuyö oli varsin vilpakka vuoren huipulla. Kesämakuupussissa tuli vilu, ja teltasta mönkikin aamulla kaksi punanenäistä ja hytisevää leiriytyjää. Aamupala ja aamuaurinko onneksi lämmittivät. Kuvassa pieni Punailkka nauttii aamupalaksi espanjalaista tortillaa.



Inigo oli kertonut, että vuoren huippu on varsin hienoa seutua ja sopii mainiosti muun muassa maastopyöräilyyn ja vaeltamiseen. Kävimme autolenkillä tsekkaamassa paikan. Ylätasanko olikin aivan todella satumainen paikka. Valtavalla ruohokentällä oli siellä täällä pieniä metsiköitä, joista olisi voinut hetkenä minä hyvänsä ilmestyä vaikka joukko hobitteja. Ruohikossa laidunsi lammas-, hevos- ja aasilaumoja, ja kokonaisvaikutelma oli varsin paratiisimainen. Tasanko loppui toisella puolella vuorta isoon rotkoon melkein kuin veitsellä leikaten, ja alhaalla laaksossa näkyi pieniä kyliä. Tarvitseeko sitä edes sanoa, että suunnitelmissa on maastopyöräretki paikkaan - ja mahdollisimman pian, jotta ehdimme nähdä ruskan.



Tie vuorelle on aika mutkainen. Jostain syystä Ilkka on yleensä ratissa tällaisissa paikoissa.



Kiipeilyn suhteen sunnuntai oli mainio, paras tähänastisista kiipeilypäivistä. Sää oli loistava, reitit hyviä ja ruokaa riittävästi mukana. Koin lisäksi erityisjännittäviä hetkiä, kun liidasin päivän päätteeksi mukavaa 5b:tä. Reitin lopussa viimeisen pultin jälkeen vaani hurja, sateen saippumaiseksi hioma släbi (loiva kallionpätkä), jonka yli olisi pitänyt möngertää ankkurille. Espanjalaiset ovat varsinaisia släbäyttelijöitä: otteetonta kohtaa ei greidata juuri miksikään, jos se vain on släbi... kyllähän sitä pelkällä kitkalla kokematonkin sitkuttaa ylös! Minä kuitenkin kiipesin mieluummin kruxin ohi alaspäin edellisen pultin alapuolelle turvaan, ja kiljuin Ilkalle että en mene, ei ikinä...!. Pienen mietintä- ja meditointihetken jälkeen kuitenkin kipusin vapisevin käpälin ankkurille asti, mutta kyllä pelotti. Kokemuksen jälkeen olo oli varsin valaistunut, mikä onkin kiipeilyn tarkoitus...

-- Johanna