Blogi päivittyy näköjään viikon viiveellä. No, kokeillaan ottaa kiinni pikkuhiljaa...

Viime sunnuntaina (5.11) lähdimme tutkiskelemaan Atxarten kiipeilykallioita. Tavoitteena oli löytää joku sopivan helppo reitti ja kokeilla miten jalkani toimii. Atxarte on Bilbaosta 40 km San Sebastianin suuntaan. Sieltä löytyy n. 350 reittiä, ja paikallisten mielestä se on yksi Baskimaan parhaista kiipeilyalueista. Maisemat ovat ainakin komeat.



Alueella on massiivinen, hylätty kaivos. Kaivos hylättiin kun Atxarte liitettiin osaksi Urkiolan kansallispuistoa. Kaivokselle tuli lähtö ilmeisen nopeasti, sillä sen rakennukset on jätetty rapistumaan paikoilleen. Tarkkasilmäisimmät pystyvät ehkä spottaamaan punaisiin pukeutuneen kiipeilijän taustalla oikealla näkyvästä pilarista.



Meillä ei ole koko alueen kattavaa topoa (reittiopasta), joten valitsimme sektorin ja reitin summassa. Valitsemamme sektori näytti olevan lähellä, mutta sinne olikin tunnin hikinen kävely irtokivikkoiseen ylämäkeen. Olisimme tosin ehkä päässeet perille puolessa tunnissa jos emme olisi eksyneet polulta.

Kiipeilyreitiksi valitsimme helpon, kahden kp:n (köydenpituuden) halkeaman. Reitti näytti sen verran kävelyltä että ajattelin voivani kiivetä sen vasenta jalkaani säästellen.

Vaan totuus ei ihan vastannut sitä, miltä reitti näytti. Ekalla kp:lla juurikin vasen koipi piti jammata  (tunkea ja vääntää) halkemaan n. puolet matkasta. Se ei välttämättä tehnyt oikein hyvää. Lisäksi reitin jokainen ote tuntui olevan irti. Tämä toi mieleen kivoja muistoja, loukkasinhan jalkani kun edellisellä kerralla ote jäi käteeni ja tipuin. Porahaat oli lisäksi laitettu huonosti reitin sivuun siten, että jos tippuu niin teloo itsensä varmasti. Tulimmekin ekalta ständiltä (välivarmistuspaikalta) alas, reitti vaikutti niin huonolta. Tuntui että se ständikin on irti.

Johanna ottaa tukea varvuista Maailman Huonoimman Reitin 1. ständillä.



Laskeuduttuamme pakkasimme kamamme ja lähdimme takaisin autolle. Aurinko alkoi laskea, joten emme enää ehtisi kiivetä. Ei kyllä ihan hirveästi huvittanutkaan. Matkalla alas tosin näimme paljon hyvän (ja kiinteän) näköisiä reittejä, joten Atxarteenkin on mentävä uudestaan. Valitsemamme reitti oli ilmeisesti kallion ainoa huono reitti.

Matkalla alas löysimme paremman polun, joka kulki pitkin louhoksen reunaa.



Kaivoksen pohjalla oli lisää todisteita äkkilähdöstä: kaivoksen dumpperit, kuorma-autot ja kauhakuormaajat oli jätetty louhokseen ruostumaan. Omituista touhua... Kaukaa koneet näyttivät leluilta.



-- Ilkka