Puolisentoista viikkoa sitten (2.-5.) vietimme viikonlopun maalla. Joukko paikallisia tuttujamme elikkä tanskalainen Lise, saksalainen Florian ja suomalainen Päivi 5-vuotiaan Urho-poikansa kanssa vuokrasivat aivan ihanan omakotitalon n. 40 kilsan päästä, läheltä Gernikan kaupunkia. Kaksikerroksiseen, vuosi sitten rakennettuun taloon kuuluu mm. oma piha, grilli, sitruunapuu ja pihalla maukuva kissa, joka odottaa pentuja aika viimeisillään... ja kaiken kruunaa huima maisema lähivuorien yli. Pyöräilymaastot aukeavat melkein heti ovelta, ja Baskimaan parhaimmaksi sanotulle kiipeilykalliolle - joka oikeastaan on kokonainen vuori - on paljon lyhyempi matka kuin Bilbaosta. Talon asukit vuokraavat yhtä ylimääräistä huonetta ystäville ja ystävien ystäville, joten sinne majoituimme.

Lauantaina oli pyöräilypäivä. Meillä siinteli mielessä netistä löytynyt maastopyöräreitti, jonka alkuun ajattelimme sutjakasti ajavamme pyörillä. Näin säästyttäisiin yhdeltä ylimääräiseltä pyörätelineen asennukselta autoon. (Meillä on se insinöörityön terhakka taidonnäyte eli maailman monimutkaisin teline edelleen.) Kartalla matka reitin alkuun näytti pikkiriikiltä, mutta korkeuserot (=kilometritolkulla asfaltoitua ylämäkeä maastopyörällä! Argh, ei minun lempparipuuhaani) tekivät siitä yllättävän raskaan. Kun lopulta pääsimme varsinaisen reitin alkuun, olin jo aivan kypsää kamaa. Mielestäni päivän urheilut olivat pulkassa ja oli aika siirtyä kotiin napsauttamaan rentoutusolunen auki ja rapsauttamaan palautussuklaalevy suuhun! Pojat - Florian lähti maantiepyörällään mukaan eli saattamaan meidät reitin alkuun - saivat kuitenkin suostuteltua minut jatkamaan vielä matkaa.

Reitti oli pienoinen pettymys, ainakin minulle. Maisemat olivat kyllä hienot ja maaseudun rauha hiveli mieltä, mutta varsinaisesta maastopyöräilystä ei ollut tietoakaan. Tie tai polku oli koko ajan niin tasainen, että Florian seurasi vaivatta maantiepyörällä perässä. Reitin taso oli kuitenkin "vaikea", mikä johtui ilmeisesti korkeuseroista. Mäkeä riitti. Puuh. Emme loppujen lopuksi pyöräilleet koko reittiä, vaan oikaisimme luovasti Gernikan kautta kotiin. Ilta alkoi jo lähestyä ja kilometrejä oli kertynyt ihan tolkuttomasti, ottaen huomioon, että kyseessä oli kevätkauden ensimmäinen lenkki. 44 km.

Tässä rentoudun saman päivän iltana. Olemus on hieman kalpeanväsynyt. Taustalla näkyy Urho, jolla puolestaan on iltajuoksu menossa. Talossa on tietysti myös takka.



Philipp (1. kotisaksalainen) seukkaa Lisen kanssa, joten hän majailee usein talossa. Tässä valmistuu maailmanvalloituspeli. Urho oli muuten siksi hitusen villi, että hänestä on valtavan kiva saada taloon suomea puhuvia ihmisiä. Juttua riitti!



Sunnuntaina olikin vuorossa kiipeilyä Atxarte-vuorella. Lupaan blogittaa siitä huomenna, nyt pakko tehdä työhommia, muistaakseni minulla sellaisiakin tälle illalle oli...

-- Johanna