Tunsin tänään oloni jo hieman paremmaksi ja jaksoin herätä töihin. Kaupungilla oli aika hiljaista mutta en ihmetellyt sitä sen enempää. Vasta kun nyin työpaikan lukossa olevaa ovea minulle valkeni että tänään taisikin olla joku pyhäpäivä. No, kämpässä on verkkoyhteydet niin pystyin kuitenkin tekemään hieman hommia.

Alla vielä kuvia ja tarinaa Saken ja Kallen lomareissusta. Toissa viikonloppuna suunnistimme siis kohti Siuranan sporttikiipeilyparatiisia, n. 140 km Barcelonasta etelään.

Ensimmäisenä yönä refugio oli täynnä meluavia koululaisia, jotka olivat maastopyöräretkellä. Meille järjestyi patjat lattialta, 2 paikkaa sängyn alta ja yksi oven suusta. Hieman levottoman yön jälkeen lähdimme metsästämään aamupalaa leirintäalueen kahvilasta. Mitään kiirettä kallioille ei ollut, sillä ilma oli melko raikas...



Kiipesimme kuitenkin vähän, vaikka oli todella kylmä. Sakke yritti urhoollisesti 2 kertaa suhteellisen säästeliäästi pultattua 7a:ta. Lähellä oli, mutta jalan lipsahdus vei red pointin.



Seuraavan yön olimme refugiossa kolmestaan, ja meininki olikin aika paljon rauhallisempaa. Aamu valkeni taas viileänä, mutta aurinko lämmitti päivällä niin että jossain vaiheessa oli jopa kuuma. No ainakin untuvatakin kanssa. Ihan hyvä kiipeilypäivä, tosin ukot olivat enemmän tai vähemmän huonona kaikki.

Alla eräs puolalainen red pointtaamassa onnistuneesti 7C+:aa.



Illalla läiskimme korttia. Kaksinaamainen korttihai K. Koho.



Sunnuntaille luvattiin sadetta ja kylmää Siuranaan, joten päätimme lähteä boulderoimaan. Kyselimme boulderoinnista lauantai-iltana "Sepolta" (refugion ja leirintäalueen pitäjä Toni Arbones, 8C+:n sporttikiipeilijä). "Seppo" ei oikein meinannut aluksi kertoa, mutta lopulta suostui vastahakoisesti myöntämään että n. 50 km päässä saattaa olla "jotain", ja nakkasi eteemme paksun monistenivaskan. El Cogul.

Sunnuntai-aamun herätys oli kuin olisi savustuspussista noussut. Matalapaine aiheutti sen että refugion keskuslämmitys, pähkinänkuoria polttava kamina, puski kaikki savut sisään. Tuulettelimme refugiota ja odottelimme että "Seppo" tai "Ulla" (Miriam) heräisi jotta voimme maksaa. Sitten aamupalaa leirintäalueen kahvilassa ja kohti El Cogulia.

Samalla hetkellä kun pääsimme El Coguliin ja huomasimme että siellä on kiviä aivan tajuttomasti alkoi sataa vaakatasossa vettä. Ajelimme ympäri aluetta, bongailimme toinen toistaan hienompia kiviä ja kirosimme huonoa tuuriamme. Fontainebleaun veroinen paikka ja niin huono keli ettei autosta voi nousta!

Pikkuhiljaa sade kuitenkin laantui. Hiekkakivi kuivuu nopeasti ja pääsimme kuin pääsimmekin kiikulle.





El Cogul vaikutti todella hienolta 1 kiven kokemuksella. Vielä jäi n. 4999 jäljelle. Pitänee käydä uudestaan...

-- Ilkka