Baskimaahan ja koko Pohjois-Espanjaan iski takatalvi puolisentoista viikkoa sitten. Ilkka ilmeisesti toi lumiset kelit mukanaan Alpeilta. Viime viikolla lämpötila kävi nollassa ja Bilbaossakin satoi rakeita ja räntää. Sisämaassa kaivettiin aurauskalustot naftaliinista ja autoja lipsui taas runsaasti ulos teiltä. Uutisissa näytettiin myös, miten San Sebastanissa aallot vyöryivät hurjan tuulen vuoksi murtajan yli vanhaankaupunkiin ja katselijat ja parkissa olevat mobiilit saivat suolakylvyn. Tälläkin viikolla on ollut aika viileää ja vetistä, ei sentään enää niin kylmää. Ensi viikolle muutamat ennusteet lupasivat jo aurinkoa.

Tästä yllättävästä viilenemisestä johtuen pääsimme viime viikonloppuna laskemaan Pyreneille, joiden rinteet ovat tähän asti olleet varsin heikolla lumella. Ajelimme perjantaina vuorille Vitorian ja Pamplonan kautta. Motarien varsilla näkymät olivat varsin hurjat: ojaan keikahtaneita henkilöautoja, rekkoja katollaan, rusetille vääntyneitä kaiteita… on outoa ja jopa pelottavaa, miten nämä ihmiset täällä eivät osaa hidastaa nopeuttaan, jos tie on jäässä. Perjantaina tie oli kuitenkin jo ihan sula ja matka sujui sukkelaan, etenkin kun löysimme Pandan lakua huoltoasemalta.

Pyreneiden liepeillä meitä tosin kohtasi pieni hidastus. Liikenne muuttui mateluksi paikassa, jossa ei kaiken järjen mukaan mitään ruuhkaa pitäisi ikinä olla. Kyseessä olikin poliisien ratsia, jossa luultavasti etsittiin ETA:n aseita kuljettavia autoja tai jotain. Poliisisedät mateluttivat liikennettä, tepastelivat autojen joukossa ja merkkailivat epäilyttävien ajoneuvojen rekkarit ylös. "Iloiset" silmät vaan vilkahtelivat kommandopipojen aukoista ja rynkyt törröttivät terhakasti pystyssä… ei tehnyt mieli kysyä tietä näiltä virkavallan edustajilta.

Olimme varanneet majoituksen Valle de Aísa -nimisestä pikkukylän refugiosta (majatalo), jossa yövyimme baskituttujen kanssa kerran aikaisemminkin. Nyt satuimme olemaan ainoat asiakkaat. Omistaja on ilmiömäinen kokki, ja saimme uskomattoman hyvän iltaruuan (sisältää alku-, pää- ja jälkiruuat). Sori vaan kaupunkikokit, mutta ne muutamat Bilbaon kalliissa ravintoloissa nautitut atriat häviävät 6-0 tuon refugion herkuille. Refugiossa ruokaa saa aina myös riittävästi eikä lautasella ole pelkkä taidekikkare.

Lauantaina keli oli aika sumuinen ja pyryinen, joten päätimme ajaa Ranskan puolelle keskukseen, jossa on metsää. Matka oli aika pitkä, mutta siellä ehkäpä näkisikin jotain.

Arette-Pierre St. Martinin hiihtokeskukseen oli matkalla moni muukin. Tien noustessa korkeammalle sujautimme autolle ketjujen korvikkeet eli lumisukat jalkaan, ja ne toimivatkin aika hyvin. Ainakin ohitimme monta ketjuilla matelevaa autoa. Ylempänä oli kuitenkin taas viivästys tiedossa. Hiihtokeskuksesta tuleva ja sinne menevä jono sekä valojaan vilkutteleva ambulanssi ja aura-auto olivat yhteisvoimin tukkineet lumisateisen tien.

Odottelimme tunnin ajan sotkun selviämistä. Tällä välin ranskalaiset hyppäsivät autoistaan ja kävivät ihmettelemässä ja nauramassa meidän lumisukkiamme, eivät kai muka olleet ennen sellaisia nähneet. He varmaan arvelivat, että lumisista keleistä tietämättömät espanjalaiset (autossa on esp. kilvet, joten kaikki menee espanjalaisten piikkiin) ovat hädissään käärineet jotkut kangasrätit renkaiden ympärille… kun jono lopulta lähti liikkeelle, meitä käytiin varoittelemassa, että pitää sitten muistaa ajaa varovasti, tiellä on LUNTA…! Joku kiljui vielä peräämme että despacio, hitaasti!

Jep. Ottaen huomioon että olemme napapiirin kasvatteja, onnistuimme aika hyvin näyttämään ranskalaisten silmissä espanjalaisilta, talvesta mitään tietämättömiltä kaahareilta.

Aretten hiihtokeskus oli aikamoinen perhesirkus, joka toi mieleen jonkun suomalaisen tunturin. Rinteitä ei ollut ajettu ihan lähiaikoina ja ihan hyviäkin laskuja saimme. Loppupäivästä keli meni kuitenkin ihan säkkiin. Päätimme jättää sokkolaskut sikseen ja suunnistaa shoppailemaan Jacaan, joka on Pyreneitten hiihtäjien biletyskaupunki. Jacan Intersportista löytyikin minulle laadukas ja hieno urheilureppu, jota on haettu jo pitkään. Parasta oli, että kommunikoimme myyjän kanssa espanjaksi koko pitkällisen ja vaativan repunvalintaprosessin ajan.

Refugioon tuli lauantaina ryhmä espanjalaisia hiihtäjiä, jotka heräsivät sunnuntaiaamuna kuudelta ja herättivät meidätkin möykällään. Kiitos vaan, yöunet jäivät kellojen siirtämisen takia muutenkin lyhyeksi… Sunnuntaina sää oli kirkkaampi, ja valitsimme läheisen Astúnin hiihtokeskuksen. Keskus on aika iso, joten suurikin laskijamäärä katosi mukavasti lukuisiin rinteisiin eikä ruuhkia syntynyt. Offareitakin löytyi jopa aika hyvin.

Sää vain päätti taas iltapäivästä muuttua tällaiseksi.

Odottelimme kelin selkenemistä, ja välillä pilvet hälvenivätkin. Huomaa alemmassa kuvassa uusi reppu. Ehkä se sieltä sumun keskeltä juuri ja juuri erottuu.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli oikein onnistunut. Näimme uusia jänniä paikkoja, laskimme ihan riittävästi ja söimme äärimmäisen hyvin. Mitäpä muuta sitä voi toivoakaan. Paitsi sitä, että pääsisi vielä kerran laskemaan tälle talvelle, mutta se saattaa kyllä jäädä haaveeksi.

Huomenna matkaamme bussilla Barcelonaan, johon saapuu Suomen urheilulähetystö eli Erkki ja Aila. Tarkoitus on pyöriä E & A:n kanssa viikonloppu Barcassa ja leikkiä kerrankin ihan normaalia turistia, nähdä Sagrada Familia ja Gaudin puisto jne.

Ensi viikolla täällä alkaa katolilaisten suurin juhla eli pääsiäinen, Semana Santa (pyhä viikko). Olen yliopistolta vapaalla jalalla puolitoista viikkoa, Ilkalla on normaali pääsiäisloma. Tavoitteenamme on suunnata johonkin lähialueiden suuremmista kiipeilypaikoista kuusihenkisen joukkueen kera ja kiikkua itsemme läkähdyksiin.

-- Johanna